Poutakesä tiedossa

Maanantai 25.1.2010 klo 10.38 - Heljä Järvinen

Auringonvalo on ihmeellinen. Se saa mielen virkeäksi. Ja jos Paavalin auringonpaisteeseen on uskomista tai ylipäätään vanhoihin uskomuksiin, meille on tulossa loistava kesä ja koko vuosi!

Onhan näitä pakkastalvia ollut aiemminkin ja mieleeni muistuikin vuoden -77-78 vuodenvaihde. Silloin pakkanen todella paukkui nurkissa pitkän ajan ja ison talon pirtin uuni nielaisi melkoisen määrän koivuhalkoja. 1985 alkuvuosi oli myös kylmää, silloin pakkaset olivat lähellä -40 astetta.

Jos joskus on kärvistelty tulipalopakkasissa, niin sitä vastoin on heinää laitettu seipäälle märkäpuku päällä. En ihan tarkkaan muista milloin se niin sateinen kesä oli. Muistikuvani mukaan se taisi olla juuri 1977. Kaiket päivät satoi ja jos ei aamulla heti satanut, niin kyllä se puolen päivän aikaan alkoi.

Päivää Paavalista

Sunnuntai 24.1.2010 klo 17.52 - Heljä Järvinen

Talvi on edennyt jo melko pitkälle. Hyvässä tapauksessa luminen kausi saattaa kuitenkin kestää vielä huhtikuun puoliväliin asti.  Vanha kansa kertoo (Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto s. 38 ja s. 40), että ”Päivää Paavalista, kevättä kynttilästä”. Paavalin päivän tuntumassa on vielä aivan täysi talvi ja jos sattuu paistamaan aurinko, saamme kaikin tavoin viettää hyvää vuotta ja nauttia poutakesästäkin.

Olemme nyt jo pimeimmän vuoden ajan ylitse päässeet mukavasti ja valon määrä lisääntyy koko ajan. On hämmästyttävää, miten tämä talvinen sää on ilahduttanut suurta joukkoa ihmisiä vaikkakin paikoin on ollut hyvin kovia pakkasia. Tänä aamuna keskustelin ystäväni kanssa puhelimessa ja hän kertoi, että muun muassa Helsingin seudulla mittari näytti puolenpäivän aikaan -22,4 astetta. Samaan aikaan meillä oli vain -16 astetta. Taitaa se ”lämpöaalto” tulla nopeammin tuolta pohjoisesta etelään kuin sääennustukset lupailivat.

Ei ole tänä talvena tarvinnut autoa pesettää. Onnistuin ajoittamaan viimeisen pesun niin hyvin, että kurakeleillä ei ole tarvinnut ajaa ja auto on pysynyt puhtaana. Huomaan, että sen mitä pesumaksuissa olen säästänyt, on kulunut polttoaineeseen. Sitä on kulunut yllättävän paljon enemmän, kuin ”normaalikelillä”. Monesti käykin niin, että luulemme säästävämme tekemällä jotain toisin, mutta tarkasteltuamme asiaa huomaamme, että olemme menettäneet jotain säästäessämme. Monet asiat vaativat sellaista pohtimista ja tasapainoilua. Kaikkeen tasapainottamiseen ei toki aina aika riitä ja pitää suostua kompromisseihin.

Nyt kun meille on suotu näin hyvä talvi, niin siitä kannattaa nauttia täysin rinnoin sillä voihan olla, että tällainen talvi on tullut meille niin sanotusti vahingossa ja ensitalvena ei lunta ole kenties laisinkaan.

Lumi ja pakkanen on kuorruttanut kauniisti metsän puut. Lumihiutaleet leijailevat kuvassa tähtien lailla. Pakkasta kuvanottohetkellä lauantaina 23. tammikuuta kello 22.40 oli liki 22 astetta.

Hiihdon hurmaa ja vähän muunkin

Perjantai 15.1.2010 klo 19.42 - Heljä Järvinen

Ajan puutteen vuoksi hiihdin eilen viitisentoista kilometriä. Melko vaikean nousujohteisen alun jälkeen ladulla tulee hiukan palautumismahdollisuutta ja vasta noin viiden kilometrin jälkeen helpottaa. Lenkin pituus on noin 7,5 kilometriä. Toisen kierroksen jälkeen harmitti kun ei voinut jatkaa ja siinä se päätös kolmanteen kierrokseen kypsyikin, kun hiihdosta jäi oikein hyvä tunne. Ajattelin, että seuraavalla kerralla kierrosluvuksi tulee kolme.

Oopperan harjoitukset sujuivat eilen oikein mainiosti ja kotimatkalla ajatukseni pakenivat kaiken aikaa hiihtoladulle ja varsinkin siihen alun ”ikävään” nousuun. Jostain syystä sen pitkän nousun tietty kohta on minulle ”kynnyskysymys”. Mutta, kun olen sen ohittanut, tuntuu kuin olisi voittanut jotain. Minun pitää varmasti pyrkiä ajattelemaan myönteisemmin siinä heikossa kohdassa.

Tänään sitten hiihdin kolme kierrosta ja joka kerta se alun vaikea kohta oli ikävän tuntuinen, mutta niin vaan hienosti sujui koko reissu. Viimeinen pari kilometriä tuntui jo puuduttavan lihaksia. Olin toki varautunut riittävällä nesteytyksellä, koska kokemusta on nestehukastakin ja sen tuomasta huonosta olosta. Viime talvena hiihdin pitkähköjä matkoja ja nyt kun vertaan siihen, niin kyllä tällä kertaa tuntui huomattavasti mukavammalle ja ehkä helpommallekin.

Useasti lenkillä ollessani kuuntelen musiikkia ja niin teen seuraavallakin kerralla. Nyt kuunneltava musiikki on yllättäen oopperaa ja luulenkin, että selviän kuin huomaamatta haastavasta latuprofiilista. 

Kimmeltävät hanget

Keskiviikko 13.1.2010 klo 20.22 - Heljä Järvinen

Päivät kuluvat todella nopeaan. Elämme jo tammikuun puolivälissä ja vaikka hiukan huumorilla heitin aikaisemmassa kirjoituksessani, että pääsiäinen on tuota pikaa, niin oikeasti se onkin.

Aamuherätys on aina niin kuin armeijassa, kuudelta ja siitä lähtee päivä käyntiin. Joskus aamut alkavat hyvin ja taas toisinaan vielä paremmin. Tänä aamuna ei ollut hurraamista, sillä viime yö meni ”harakoille”. Valvoin lähes koko yön. Aamulla kuitenkin vedin hiihtokamppeet päälleni ja lähdin ladulle.

Jaksoin väsymyksestä huolimatta ihailla myös satumaisen kaunista maisemaa. Puut ovat ikään kuin tehneet holvikaaren ladun päälle ja se kaari kimmelsi miljoonin timantein. Sen taideteoksen näkee vain tullessaan takaisin samaa reittiä. Alun lähes kolmen kilometrin mittainen nousu on niin keskittymiskykyä vaativa, että siinä ei taiteellisella silmällä ehdi tutkailemaan maisemia ja taas takaisin tullessa suuremman osan matkasta joutuu laskemaan kieli keskellä suuta toivoen, että pysyy ladulla ja pystyssä. Hyvin tänään silti meni vaikka raskaalle meno tuntuikin. Viisitoista kilometriä on ihan mukava matka hiihtääkin. Kuten hiihtokaverini Sirkka sanoi, olo on kuin voittajalla, kun sen matkan saa päätökseen. Erkki voiteli loistavaan kuntoon sukseni. Oli huikeaa laskea ihan vapaasti mäkiä alas.

Hiihtoreissusta jäi adrenaliinia sopivasti vereen Lohengrinin alttostemman harjoittelua varten. Hiihtäessäkin se teos kypsyy ajatuksissa valmiimmaksi. Olen aikaisemminkin todennut kuinka tämä Wagnerin ooppera on todellinen suurteos josta joka harjoituskerralla tuntuu löytyvän jotain uutta. Siihen valmistautuminen näyttää tuottavan runsaasti työtä, mutta uskon lopputuloksen palkitsevan kaikki vaivamme. Tänäänkin harjoitellessa tuli monta uusintaottoa, kun ei oikein rytmi ja nuotit pysyneet kohdillansa. Niitä ottoja tulee takuuvarmasti ennen ensi-iltaa kuten harmaita hiuksiakin. Silti saan myös iloita siitä, että voin olla mukana tekemässä tätä oopperaa.

 

Oopperan aatelia

Sunnuntai 10.1.2010 klo 11.38 - Heljä Järvinen

Richard Wagnerin Lohengrin on upea ooppera. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani (blogi 9/09) totesin, siihen teokseen kasvaa sisään harjoitusten myötä ja toki se vaatii myös itseopiskelua runsaasti, että olisi aina valmiimpi seuraavissa harjoituksissa.

Eilisessä harjoituksessa oli mukana myös henkilö, joka koulutti meitä lausumaan saksankieltä. Olen aina pitänyt saksankieltä kauniina ja sainkin siihen eilen vahvistuksen. Tämä ihastuttava kielenopettaja luki tekstin ensin meille hyvin tarkasti ja hitaasti. Siinä huomasin miten hienostunut kieli saksankieli ylipäätään on, aivan kuten meidän oma äidinkielemme. Omaan kieleemme vain on aikojen saatossa ”pesiytynyt” monenlaisia uusia sanoja ja vivahteita jotka eivät varmastikaan ole eduksi sille kielenkauneudelle miksi se alun perin on tarkoitettu. Toki pitää ottaa huomioon murteet jotka sinällään ovat mittaamaton aarre meidän omalle identiteetille.

Itse Lohengrin on moni-ilmeinen ooppera ja siinäkin hyvin paljon erilaisia nyansseja. Mielestäni kuoromme johtaja, Heikki Liimola sanoi eilen oikein erinomaisesti, että ei ole helppoa musiikkia tai helppoja nuotteja. Jokainen nuotti tulee laulaa kunnon intensiteetillä. Jos pahviin on kirjoitettu nuotti, niin se tarkoittaa sitä, että se lauletaan tai soitetaan säveltäjän tarkoittamalla tavalla, ei siis vähän niin kuin sinne päin. Tämäkin ooppera on juuri sitä, että on laulettava tai soitettava sitä mitä on kirjoitettu ja huomioitava tarkasti koko kokonaisuus.

Wagnerin ihailijoille on perustettu Suomessa seurakin. Heidän kotisivulla kerrotaan, että se on perustettu vuonna 1991 Tampereen Parsifal-esityksen innoittamana. He ovatkin hyvin aktiivisia ja matkustavat pitkiäkin matkoja nähdäkseen ja kuullakseen kiinnostavan esityksen. Toivottavasti he palaavat tyytyväisinä kotiin Tampereen esityksen jälkeen.

Harjoitusaikataulu tiivistyy ja tunnelma alkaa olla innostunut ja odottava. Seuraava ”jännityksen” paikka on, kun ensimmäisen kerran harjoittelemme kapellimestarin kanssa. On se toisaalta vähän hermostuttavaakin, kun koko ajan tulee lisää ”kalustoa” mukaan. Kun sitä kokonaisuutta hiotaan tiiviisti yhdessä ajallisesti pitkiäkin aikoja, niin joskus voi stressinsietokyky olla koetuksella. Kaikilla on kuitenkin sama päämäärä, hyvin tehty esityö ja onnistunut, erinomainen lopputulos.

Härkäviikot

Torstai 7.1.2010 klo 20.29 - Heljä Järvinen

Nyt loppuu joulun vietto ja alkaa härkäviikot. Pääsiäiseen asti ne kestävät. Oikein leppoisasti meni juhlapyhien aika ja siksipä on ihan hyvä mieli aloittaa kurinpalautus. Nythän on mitä mainioimmat hiihtokelitkin. Tämä on aika uskomatonta, että etelästä pohjoiseen saamme kaikki nauttia kunnon talvesta ja vieläpä oikeaan vuodenaikaan. Kunhan vain pakkaskelit pysyisivät kurissa. Puuliiterin takaseinä alkaa näkyä…tarkoittanee sitä, että puilla on tullut lämmitettyä tänä talvena. Vattenfall on kalliin puoleinen kumppani, että mielelläni maksan Jarille kuivista ja hyvistä polttopuista. Ja onhan se puiden haku mukavaa hyötyliikuntaakin, kun saa juosta rappuja mennen tullen ja ylämäkeen vielä kuorman kanssa.

Olin tänään Sirkan kanssa hiihtämässä. Hän on muuten todella kovakuntoinen nainen ikäisekseen! Tosin hänen suksensa luistivat paremmin, kuin minun. Huonon luiston innoittamana käännyin toisen kovakuntoisen hiihtäjän, Erkin puoleen ja pyysin häneltä voiteluapua suksiini. Saimme aikataulut sopimaan ja ehkä jo ensi tiistaina pääsen uudella voitelulla kokeilemaan kuinka ladulla suihkaa! Oopperakuoron harjoitukset hiukan sekoittavat hiihtorytmiäni. On silti hyvä välillä lepäilläkin, ettei tule ylikuntoa. Tosin kunto varmaan nousee vaikka suksi ei luistaisikaan, sillä joutuuhan sitä hartiavoimin tekemään töitä, että eteenpäin pääsee.

Oopperaharjoitusaikataulu alkaa tiivistyä. Kevät onkin jo pitkällä, kun viimeinen näytös maaliskuun lopulla on Tampere-talossa. Sitten olemmekin jo aivan pääsiäisen tuntumassa. Kalenteria kun katsoo huomaa, että viikot ja kuukaudet sujahtavat noin vain. Mutta totuus on se, että niin ne oikeastikin vain vilahtavat ohi. Pidän itselleni tärkeänä sitä, että jälkeenpäin voin katsoa mennyttä aikaa hyvillä mielin.

On mukava aloittaa taas arkea. Autolla ajo ei taida vähentyä juurikaan. Toivottavasti en samaan lukemaan kuitenkaan päädy kuin menneenä vuonna...liian paljon ja kaikki turhaa ajoa! Koen autossa istumisen jotenkin "vähemmän innostavaksi" ajankuluksi ja varsinkin, kun itse on ratissa aina. Taittuuhan se matka toki rivakammin, kuin yleisillä kulkuneuvoilla ja eipä täällä haja-asutusalueella ruuhkaksi asti busseja kulje. Taksit kyllä. Liian arvokasta. Siihen taitaa saada yhteiskunnan tukea. Mutta vasta sitten, kun on akuutti tarve. Oopperaan valmistautumista ei ehkä akuutiksi tarpeeksi lueta...mikäli ei saa sellaista roolia joka pirssillä ajelisi, vaikka kuljettajan ominaisuudessa. Taisi Valkyriakin aikoinaan karauttaa matkansa hevospelillä. Nyt on kuitenkin toinen ooppera kysymyksessä, Wagneria sekin.

Kilometrejä siis kertyy tänäkin vuonna, niin auton mittariin kuin hiihtoladulla. Yritän parantaa viimetalven hiihtokilometrilukemaa. Talven loputtua sen näkee mihin sitä on lopulta kyennyt. Parhaani yritän ja kaikkeni teen myös siinä, että pysyn hyvässä kunnossa!

Lue lisää »

Lokoisaa loppiaista

Keskiviikko 6.1.2010 klo 12.58 - Heljä Järvinen

Olin eilen laulamassa joululauluja lapsuudenkodissani. Loppiaisen joululaulutilaisuuskin on jo muotoutunut perinteeksi. Ystävät ja kylänväki kokoontuvat yhteen ja halutessaan jokainen voi toivoa itselle mieluista laulua ja sitten laulamme yhdessä. Myös uusia joululauluja opiskellaan ja sainkin kunnian opettaa kolme uutta laulua.

Suomalaisia vanhoja, iki-ihania joululauluja löytyy runsaasti ja olikin hiukan vaikeaa valita muutamaa siitä lukuisasta joukosta. Joitakin vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa Esko Solasaaren säveltämän Paimenen joulurukouksen. Ajatukseni oli, että onpa kaunis, virrenomainen sävellys. Sitten sain laulun sanat luettavakseni ja kuunnellessani sitä, ihastuin juuri sävelen ja tekstin harmoniaan.

Toinen joululaulu on Juhani Pohjanmiehen säveltämä Joulu-ihme. Siinä on hyvin harras sävel joka tukee myös harrasta, taianomaista tekstiä. Tuon laulun tunnelma sopi ihastuttavasti juuri eilen lapsuudenkodissani laulettavaksi, sillä kynttilöin valaistu talo keskellä satumaista maisemaa on kuin laulusta. Melkein pystyi näkemään sen enkelinkin joka kuutamalla hiihti hiljaa.

Kolmas ja hyvin veikeä laulu on Oskar Merikannon Lasten joulu. Siihen tekstin on kirjoittanut Kyösti Larson. Merikannon sävellys on oikein eloisa ja tukee iloisuudellaan tekstiä. Onhan se iloinen asia, kun koulukin on loppunut ja aapiset jo loukkoon jää. Laulussa kerrotaan myös, kuinka ”pöppö” on jo muilla mailla. Tuo ”pöppö” aiheutti keskustelua, että mikähän se mahtaa olla. Tutkailin sitä netistä ja sielläkin oli samansuuntaisia kysymyksiä, mutta vastausta ei siihen heti löytynyt.

Minusta tämä uusien laulujen opiskelu on oikein mainio tapa tutustua niihin lukemattomiin suomalaisiin joululauluaarteisiin. On myös mielenkiintoista, että mikä asia joululaulussa saa sen elämään vuosikymmenestä toiseen ja, että se on joka vuosi kuin uusi laulu. Itse olen kokenut asian niin, että pitää olla aikaa keskittyä kuuntelemaan joululaulun tekstiä ja säveltä, jolloin voi sisäistää laulun paremmin. Onhan toki myös laulun tulkitsijalla merkittävä rooli siinä, minkälaisen aseman laulu saa esitettävien joululaulujen joukossa.

Enpä muista milloin edellisen kerran on näin kaunista ja lumista sekä aurinkoista maisemaa saanut ihastella joulunaikana. Muutamia vuosia sitten taisi aivan kahtena vuonna peräkkäin olla vihreä nurmikko näkyvissä, tosin aurinko paistoi silloinkin! Talvi on vihdoinkin ihan omalla paikallansa!

 

Laatuprojekti

Maanantai 4.1.2010 klo 17.17 - Heljä Järvinen

Kuten uskollisemmat lukijani ovat huomanneet, olen tehnyt muutoksia kotisivuni toimintaan ja ulkonäköön. Tarkoituksena toki on ollut parantaa luettavuutta ja viihdyttävyyttäkin. Toivoisin teidän, hyvät ystävät, kertovan olenko tässä onnistunut. Vastatkaa vasemmassa reunassa olevaan pikakyselyyn, miellyttääkö nykyinen asu teitä vai suositteletteko lisäparannuksia. Vapaamuotoisia kommentteja mahdollisista parannusehdotuksista toivon kirjoitettavan kommentteina näihin blogiteksteihin.

Suksi, suksi ei luista mihinkään

Lauantai 2.1.2010 klo 12.47 - Heljä Järvinen

Ei ole sukuvika jos suksi ei luista! :)

Nyt taitaa olla minun suksille liian kirpakka keli. Sain tehdä hartiavoimin töitä, kuten edelliselläkin kerralla. Odottelen nyt pakkaskelien hiukan lauhtuvan. Näin ollen vuosi alkaa rauhallisesti kiihdyttäen. Ensi viikolla on jo lauhempaa tiedossa, ainakin parille päivälle. Toisaalta olisi kiva, kun olisi henkilökohtainen rasvari ja mielellään niin, että hän olisi aina paikalla kun hiihtofiilis iskee. Silloin ei tarvitsisi pakkaskeleistä piitata.

 Tammikuun aurinkoinen metsä on täynnä kultaa ja timantteja.

  Vuodenajat vaihtuvat, maisema pysyy aina yhtä kauniina.

Aika on lahja

Perjantai 1.1.2010 klo 11.01 - Heljä Järvinen

On vuosituhannen uuden vuosikymmenen ensimmäinen päivä. Meillä Suomessa olemme tätä vuoden ensimmäistä päivää saaneet jo vuosikymmeniä viettää rauhassa. Muistaisimmepa aina sen mittaamattoman arvon. Vuoden ensimmäinen päivä vietetään meillä myös joka kerta talvisissa olosuhteissa. Niin nytkin. Koko valtakunta on lumen peitossa ja pakkastakin taitaa olla joka kolkassa.

Kuten otsikko kertoo, aika on lahja. Olemme saaneet suuren lahjan. Meidän tulisi osata käyttää se mahdollisimman hyvin. Annettua lahjaa tulee kunnioittaa. Joudumme useasti punnitsemaan mihin aikaamme käytämme. Monesti ajattelemme, että olemme heittäneet arvokasta aikaa hukkaan tekemällä jotain sellaista mikä ei heti näytä tuottavan tulosta tai, kun joku asia ei mennytkään niin kuin toivoimme. Huomaamme kuitenkin myöhemmin, että kaikella on ollut tarkoituksensa. Kaikkien asioiden tarkoitusta emme silti saa koskaan selville, eikä ole tarpeenkaan. Tikittävä kello kertoo meille konkreettisesti miten nopeasti aika kuluu. Kelloon ei silti pidä suhtautua paniikinomaisella tavalla, mikäli itse ei ole sekoittanut koneistoa.

Meillä kaikilla siinä tikittävässä kellossa on kaksikymmentäneljä tuntia vuorokauden aikana. Miten sen parhaiten käyttäisimme? Jokainen meistä on oman elämänsä paras asiantuntija ja siten löytää myös ratkaisun miten annettua lahjaa tulisi käyttää. Monesti sitä lahjaa vain tulee käytettyä huolimattomasti ja vääriin tarkoitusperiin. Ihminen on erehtyväinen, mutta halutessaan myös oppii tekemistään virheistä.

Toivoisin, että osaisin minulle osoitetun lahjan käyttää vielä paremmin kuin koskaan aiemmin.